Marja-Sisko Aalto


TAPPAVAA LUNTA

Marja-Sisko Aallon toinen romaani Tappavaa lunta on Icasoksen kevään 2015 uutuuskirja. Tarinan lähtökohdat ankkuroituvat Lapin sodan ja Tornion maihinnousun historiaan.

Kirjan sujuva kerronta, naseva huumori ja mielenkiintoiset henkilöhahmot johdattavat lukijansa häikäilemättömien huumerikollisten jäljille.

ESITTELYTEKSTI

Tornion maihinnousu vuonna 1944, Pikku-Berliinin valtaus ja saksalaisten  viinavarastojen löytyminen. Tähän tilanteeseen Marja-Sisko Aalto pudottaa lukijansa uudessa, tiivistunnelmaisessa Annette Savolainen -dekkarissaan.

Lapin sodan aloittanut operaatio tyssää suomalaissotilaiden railakkaisiin juominkeihin. Pieni ryhmä syyllistyy humalapäissään anteeksiantamattomiin surmatekoihin. Miehet välttävät kuitenkin tuomion, sillä sotavoimilla on kiire ja kaikkia tarvitaan karkottamaan saksalaiset pois Suomesta.

Seitsemänkymmentä vuotta tapahtumien jälkeen vanhempi konstaapeli Annette Savolainen saa selvitettäväkseen murhan, jonka tutkimukset johtavat Tornion veritekojen kautta salaperäisen huumeliigan jäljille.

Annetten poliisiparina jatkaa sympaattinen, mutta naisten kanssa auttamattoman kömpelö Aatu Heiskanen. Myös eläkkeellä oleva lakimies Herman Harviainen osoittaa hyödyllisyytensä omaperäisenä tutkijana.

Panokset ovat tällä kertaa äärimmäisen kovat. Tapahtumien edetessä rikollisten otteet raaistuvat eikä kukaan ole heiltä turvassa.

Tappavaa lunta on Marja-Sisko Aallon toinen dekkari. Sen tarkkanäköinen tarina paljastaa syvälle mieleen kätkettyjä salaisuuksia, joiden vankeja – tavalla tai toisella – me kaikki olemme.



<< Kirjat



"Mielenkiintoinen dekkarisarja pääsi vauhtiin."
ETELÄ-SAIMAA
Lue lisää >

"Aallolla on näkyä, tietoa ja nyt hänellä on myös taitoa luoda energinen kokonaisuus, joka kestää viimeiseen pisteeseen saakka."
KALEVA
Lue lisää >

"Kielellisesti Aallon uusi romaani on edellistä sutjakkaampi ja etenevämpi."
SAVON SANOMAT
Lue lisää >

"Kuopion tuomiokapitulin notaarina työskentelvä Aalto tuntee kaupunkinsa ja savolaisten ajatusmaailman."
ASKEL
Lue lisää >

"Mikä ettei, kyllä kuopiolaiskonstaapelit kotimaiseen dekkarikirjoon mukavasti sijoittuvat."
RUUMIIN KULTTUURI
Lue lisää >

"Toivottavasti Aallon luoma poliisikaksikko seikkailee vielä jatkossakin."
KIRJAT KERTOVAT
Lue lisää >

OSTA >