Roskasakin maailma ja hahmot

Roskasakin idea syntyi La Boheme -oopperassa kertoo kirjailija Tatu Kokko.

- Kuin salama kirkkaalta taivaalta välähtivät mieleeni kahden hahmon nimet: Roska ja Superlon.

Muutamaa vuotta myöhemmin idea siirtyi saunan lauteilla pidettyihin tarinatuokioihin, kuulijoina omat lapset. Niin muotoutuivat Roskasakin maailma ja hahmot.

Vaatehuone, sauna, kylpyhuone, makuuhuone, tossu, pölynimuri. Roskasakin tapahtumat sijoittuvat kovin kotoiselta tuntuvaan maailmaan. Se on kuitenkin oikukas, satumainen ja yllätyksiä täynnä. Salaperäisellä kotihaltijalla on näppinsä pelissä. Esineet heräävät eloon. Ötökät puhuvat. Roskat tuntevat ja ajattelevat.

Roska, Superlon, Rusina ja Pölykoira ovat Roskasakin keskeiset hahmot. Suuressa kierrätysseikkailussa mukaan tulee Koru. Vastavoimina ovat Hotkija-pölynimurissa valtakuntaansa pitävä Torakka joukkoineen sekä viemäriä vartioiva Ötökkä.

Roskasakille jokainen hetki on ainutkertainen. Kaikki on mahdollista. Ja hädän keskellä on lohdullista huomata, että pienikin saa aikaan paljon, kun oikein innostuu.