Tatu Kokon nuortenkirja
Rob McCool ja Krimin jalokivi videoäänikirjana Youtubessa! Mukana mm. Marco Hietala ja
Aku Hirviniemi.

RAUTATIE, menestystarina

TARINAN KUVAUS

Juhani Ahon esikoisromaani, Rautatie, edustaa kansallista pienoisrealismia. Tarina on lyhyt ja rakenteeltaan selkeä. Kerronta on hidastempoista ja mietiskelevää. Aho sijoittaa tapahtumat lapsuus- ja nuoruusmaisemiinsa Lapinlahdelle, Vieremälle ja Iisalmeen.

Päähenkilöt, Matti ja Liisa, ovat pienen mökin iäkkäitä ja lapsettomia asukkaita jostakin emäpitäjän syrjäisiltä perukoilta. He eivät ole koskaan käyneet lähintä kirkonkylää kauempana, kunnes kuulevat kummallisia tarinoita hiljattain rakennetusta rautatiestä. Uusi ihme kutkuttaa heidän mielikuvitustaan ja synnyttää piinaavan uteliaisuuden, jota he eivät voi vastustaa.

Tapahtumien ulkoinen kulku on selkeän yksinkertainen. Luontokuvaus on riemastuttavan todentuntuista. Kerronnan syvin herkullisuus ilmenee kuitenkin henkilöiden ajatuksissa, asenteissa ja vuorovaikutuksessa, myös sanattomassa. Matti ja Liisa innostuvat ja epäilevät vuoron perään. Rautatie ei jätä heitä rauhaan. He haluaisivat jakaa ajatuksiaan, mutta ovat siihen kykenemättömiä. Heidän toimintansa on kaavamaista ja lapsekasta. Heidän tietämyksensä ei yllä juuri pihapiiriä pidemmälle. Taikausko, luulot, vanhat tottumukset ja häpeän pelko ohjaavat verkkaista arkea.

Aho rakentaa taitavasti vastakohtaisuuksia varakkaiden ja köyhien, sivistyksen ja tietämättömyyden, edistyksen ja vanhoillisuuden välille. Ote on isällisen humoristinen. Tarinan kokonaisuus sisältää lempeän sarkasmin umpimielisyyttä kohtaan, mutta nostaa siitä esiin myös hienoja oivalluksia ja viisautta, eräänlaista arkirohkeutta, joka hiljaisesti ennustaa muutosta kohti tasa-arvoisempaa ja vapaampaa yhteiskuntaa.

Uskontoa Aho käsittelee hienovaraisesti ja olennaisena osana ajan kuvaa. Kirkkoherra on ehdoton auktoriteetti maallisissa ja taivaallisissa kysymyksissä. Matin ja Liisan näkyvä suhtautuminen on nöyrää ja ihannoivaa, mutta syvimmissä ajatuksissa kytee hienoinen epäilys.

Rautatie, kello ja lukutaito kuuluvat tarinan edistystä ilmaisevaan symboliikkaan. Saamme seurata Matin ja Liisan kulkua kohti tuntematonta ja ihailla sitä suurta hämmästystä, kun he ensimmäisen kerran näkevät teollistumisen tuomat uudistukset, joiden toimintaperiaatteita he eivät mitenkään kykene ymmärtämään. Rautatie tunkeutuu kumppanusten tasaiseen, leppoisaan, liki muuttumattomaan maalaiselämään kuin kielletty hedelmä. Lopulta se ajaa heidät kiusaukseen. Heidän on pakko päästä kokemaan tuo höyryävä kummajainen, kohtalokkain seurauksin.

MESTARILLISTA TARKKANÄKÖISYYTTÄ

Ajankohtaiseksi Rautatien tekee sen hieno tapa näyttää vanhan ja uuden yhteentörmäys. Ilmiö on iätön.

Kansallisuuksien rajat se rikkoo antropologisella tarkkanäköisyydellään. Matti ja Liisa voisivat olla minkä tahansa alkuperäiskansan edustajia. Heidät repäistään uneliaasta ajattomuudestaan kiihkeästi etenevän kehityksen raiteille. Raitelle, joilta on vaarallisen helppo luisua paheisiin.

Ovatko Matti ja Liisa vain katoavan ajan lapsellisia edustajia, vai enne ajasta, jolloin ekologisuus nousee uudelleen arvoonsa. Sen saa lukija itse päättää. Joka tapauksessa Rautatien tarinan loppulämmössä on jotakin taianomaisen ihanaa. Siitä on aistittavissa kiireettömyyden alkuvoimainen, hiljainen lempeys.

TARINAN SYNTY

Keväällä 1884, Ahon ollessa vasta 22-vuotias, valmistui Rautatien ensimmäinen käsikirjoitus. Hän kirjoitti siitä veljelleen Kallelle:

“syntynyt on novelli nimeltä Rautatie kirjoittanut Juhani Aho, ja kerrotaan siinä yhdestä tyhmästä ukosta ja yhdestä tyhmästä akasta, jotka menivät rautatietä katsomaan. Ne on molemmat hyvin suuria pöllöjä eivätkä ymmärrä mitään, vaan ei ne vielä ole käyneet rautatietä katsomassa, vaan kyllä ne kohta lähtee.”

Vaikutteita aiheisiinsa Aho oli imenyt jo lapsuudessaan. Perimätiedon mukaan Matin ja Liisan esikuviat olivat Matts ja Anna-Liisa Kerman Vieremältä. He olivat kovin samanoloisia Rautatien päähenkilöiden kanssa ja viettivät hyvin samankaltaista elämää symbioosissa Ahon isän hallinnoiman Kyrönniemen pappilan kanssa. Mattia ja Liisaa opastaneen (W)Villen piirteissä on paljon Kyrönniemen pappilan renkiä, Ahon nuoruuden luottoystävää ja metsästyskumppania, Ville Ruotsalaista, joka myös luki ja kommentoi Ahon tekstejä.

Rautatielaitokseen Aho oli tutustunut opiskelumatkoillaan Helsinkiin. Ainakin kirjeissään hän on kirjoittanut hienoja rautatiekuvauksia, joissa on paljon yhtäläisyyksiä Rautatien kirjalliseen muotoon. Lehtimiehenä hän myös seurasi läheltä kiivasta keskustelua, jota rautateiden kehittämisestä käytiin.

Ahon iisalmelainen ystävä, Kauppis-Heikki, arvosteli kirjoittajan alkuun ironista asennetta Korventaustan vaatimattomia päähenkilöitä kohtaan. Niinpä Juhani sulkeutui Iisalmen ison pappilan vinttikamariin Kasper Järnefelt seuranaan ja viimeisteli tekstin vielä lause lauseelta.

Minna Canth oli myyty heti luettuaan käsikirjoituksen. Hän ylisti nuoren kirjailijanalun mestarillista lahjakkuutta. Hän tiesi, että tarinan tuoreus ja aitous kumpusivat arjen realismista, todellisista paikoista ja henkilöistä.

On huomionarvoista, että Aho halusi kuvata suomalaista maaseutua nimenomaan suomenkielisenä kirjailijana; omakohtaisesti aistittujen tunnelmien ja omien kokemustensa kautta.

Joulukuussa 1884 Werner Söderström julkaisi Ahon tekstin 121-sivuisena kirjasena. Kannessa komeili höyryveturin kuva. Painos oli eri lähteiden mukaan 1200 tai 1500 kappaletta. Vastaanotto oli innostunut, vaikka kertomuksen arkisuutta ja pienimuotoisuutta aluksi hieman vieroksuttiinkin.

TARINAAN TEHDYT MUUTOKSET

Rautatien toinen painos otettiin kahdeksan vuotta ensimmäisen jälkeen. Vasta se teki teoksesta yleisesti tunnetun. Aho oli pari vuotta aikaisemmin vieraillut Eero Järnefeltin luona Kolhossa. Siellä kultakauden mestaritaiteilija maalasi kuuluisaa Pyykkiranta-maalaustaan, joka huutokaupattiin uskomattomaan 630 000 euron hintaan, kylläkin vasta 120 vuotta myöhemmin. Kolhossa Järnefelt työsti kuvat Rautatien toiseen painokseen, samat kuvat, jotka ovat nähtävillä Rautatie-klassikossa. Kuvituksen malleina Järnefelt käytti kolholaisia asukkaita ja Kolhon rautatieasemaa.

Rautatiestä on otettu yli neljäkymmentä painosta. Painoksesta toiseen on teksti kokenut paljon muutoksia. Jo toisen painoksen vuorosanat varustettiin lainausmerkkien sijaan vuorosanaviivoin, välimerkkejä ja aikamuotoja säädettiin ja sanoja muuteltiin niin, että mm. pehtuori sai muodon pehtori ja vikatteen hijoa kalkuttelu muuttui hioa helistelyksi.

Kun vertaa viimeisimpiä painoksia ensimmäisiin, ovat erot joskus hykerryttäviä. Käsikirjoituksen potattihaudikkaat ovat muuttuneet ensipainokseen potattihauvikkaiksi sitten takaisin potattihaudikkaiksi ja lopulta jo potaattipaistikkaiksi. Rautatien pohjoinen pääteasema on ollut aluksi Oulu palatakseen Kajaanin kautta taas takaisin Ouluun. Vieminen on muotoutunut viskaamisen kautta riipaisemiseksi. Herra Jesus on muuntunut Herra jeesuksen kautta Hyväksi isäksi. Pilkkuja ja i-kirjaimia on lisätty. Heittomerkkejä on karsittu. Sanoja on poistettu, lisätty ja siirretty. Lauseita ja kokonaisia kappaleita on hävitetty.

Sanoja on muokattu vallitsevien kielioppisääntöjen mukaisiksi, niitä on modernisoitu ja jopa kaunisteltu. Taukoa osoittavat kolmen, kahden ja yhden pisteen välimerkit on kaikki yhtenäistetty kolmen pisteen vakiomuotoon.

Alla on esimerkkejä muutoksista. Ensimmäisenä on aina alkuperäinen muoto ja sen jälkeen muutokset.

haamoitti — häämöitti; aatteli — ajatteli; meinasin — aijoin — aioin; reijän — reiän; olis — olisi; tois — toisi; pitäis — pitäisi; vaan — vain; kun — kuin; punanen — punainen; vuoroon — vuoroin; kauvan — kauan; leuvan — leuan; sydämmensä — sydämensä; ensimäinen — ensimmäinen; nuista — noista; annakkaan — annakaan; kestäkkään — kestäkään; ketruukset — kehruukset — kehruut; ajuun — ajoon; tatsuuna — asema; Amerika — Ameriikka — Amerikka; Lapinlahtelaisetkin — lapinlahtelaisetkin; läpipihan — läpi pihan — pihan läpi; männykkö — männikkö; ikävätä — ikävää; etemmä — edemmä; enemmin — enemmän; laaki — halvaus; kulki — kulkivat; vilisi — vilisivät; Wille — Ville; mulla — minulla; hälle — hänelle; höyry — huone; erhetyksensä — erehdyksensä; termästä — törmästä; torstaina— tuorstaina; viitake — viikate; unehutti — unohti; kiiru — kiire; kiivu — pyörä; eli — tai; vaan — mutta; siili — siivilä; seisottui — seisahtui — pysähtyi; seisotti — seisautti; o’o — ole; ett’ei — ettei; ikäs’ — ikäsi; ta’apäin — taapäin; tähettyvää — tähdettyvää; pytinki — rakennus; peräselleen — peräkkäin; ampuneet — paukuttaneet; pyörteesensä — pyörteeseensä

Välillä muutoksissa on mielenkiintoisia epäloogisuuksia. Eräästä kohtaa kakattelu on poistettu, mutta toisesta ei. Ryökkynät-monikkomuoto on korjattu muotoon ryökkinät, mutta samassa yhteydessä mainittu yksikkömuoto, ryökkynä, on jätetty ennalleen. Erikseen kirjoitettu rovasti vainajan on tarinan alkupuolella korjattu muotoon rovastivainajan, mutta tarinan loppupuolella on tehty juuri päinvastoin. Aikaisempia epäloogisuuksia on korjailtu niin, että mm. maalle ajautunut höyrylaiva on asetettu oikeammin vesille. Joskus on taas palattu entiseen: ennenkuin on muutettu ennenkun-muodon kautta takaisin alkuperäiseen asuunsa.

Missään vaiheessa ei kirjoitusta ole yhtenäistetty koko tekstin kattavasti.

Eipä silti, ettäkö näillä muutoksilla olisi Rautatien tarinan mestarillisuuden tai Ahon hienon ihmis- ja luontokuvauksen kannalta erityisesti merkitystä. Ne ovat lähinnä mielenkiintoinen retki suomen kielen kehittymiseen.

Eräs seikka sietää kuitenkin vielä mainita. Rautatien ensijulkaisun aikaan ei Lapinlahdella ollut rautatietä eikä rautatieasemaa laisinkaan. Niiltä osin Ahon teksti oli sciense fictionia, näky vielä toteutumattomasta unelmasta. Rataosuus Kuopiosta Kajaaniin valmistui vasta vuonna 1902. Siihen nähden asema asettui mukavan lähelle korkeata harjua, jonka Aho romaanissaan erittäin taiten jo vuosia aikaisemmin kuvasi.

 

Tutustu oppilaitostarjoukseen!
Lisää >>